Sunday, 15 March 2009

Ohjelma pähkinänkuoressa

Musiikintekijöissä on tarkoitus treenata mahdollisimman paljon soittamista ja tutustua tekniikkaan, jolla hyvät biisi-ideat saadaan näppärästi kasattua kokonaisuuksiksi. Normaalin koulutyön ohella toteutettavan ohjelman puitteissa ehtii 1-3 vuoden aikana harrastaa ja oppia paljonkin. Mietin pitkään mistä näkökulmasta tätä kannattaa lähestyä ja päädyin seuraavanlaiseen hahmotelmaan.

Studiotyöskentelyssä tutustutaan...

  1. Äänitystekniikoihin, eli miten esim. mikrofonit valitaan ja miten niitä käytetään eri instrumenttien kanssa.
  2. Ohjelmistoihin ja miksaukseen, eli miten ääni tallennetaan, mitä sille voidaan sen jälkeen tehdä ja miten eri ääniraidoista saadaan aikaiseksi kokonaisuus, jota voidaan sanoa biisiksi.
  3. Akustiikkaan, eli miten tiloissa voidaan parantaa äänenlaatua, jotta soitto- ja kuuntelukokemukset ovat mahdollisimman miellyttäviä.

Käytännön kokeilu on aina paras tapa oppia mutta studiotyöskentelystä kannattaa myös lukea. Hyvä perusopas kotistudiotyöskentelyyn on mm. Modern Recording Techniques. Toisena tietolähteenä voin suositella Sound on Sound aikakausilehteä. Suomalaisista musiikkilehdistä Riffi keskittyy myös kotistudiotekniikkaan. Kotimaisen muusikoiden.net-sivuston keskustelupalstalta voi löytää myöskin hyviä vinkkejä kotistudiotyöskentelyyn.

Aikaa ja tilaa on tietenkin myös tärkeimpään, eli soittamiseen ja säveltämiseen. Jos kysyttävää ilmenee niin saa rohkeasti ottaa yhteyttä: jussi.kangasluoma(ät-merkki)rko.fi

Oma studioni

Kun tarkoituksena on opettaa studiotyöskentelyn perusteita niin on varmaan paikallaan kertoa hieman omasta taustasta sillä saralla. Olen n. 15 vuoden ajan harrastanut musiikkia ja suurimman osan siitä myös tutustunut studiolaitteistoihin ja -tekniikoihin. Tässä ajassa tavallisille tallaajille on suunniteltu yhä enemmän huokeita kotistudiovehkeitä ja itsekin olen niitä keräillyt. Alla kuva omasta nurkkauksestani.

Tietokonepohjaisen kotistudion ytimessä porisee tietenkin itse tietokone, sekä laite, jolla instrumenttien signaali muutetaan digitaaliseen muotoon. Termiä äänikortti ei enää nykyään käytetä niin paljon, johtuen varmaankin siitä, että ne eivät ole kotistudioissa korttien muodossa. Puhutaan ennemminkin USB tai FireWire ääniliittymistä (audio interface). Alla kuva omasta laitteistosta, joka koostuu (alhaalta ylöspäin) itse kasaamastani koneesta, Behringerin esivahvistimesta ja kompressorista sekä Phonicin Helix Board MKII mikseristä, josta löytyy FireWire liitäntä.

Jotta ääni saadaan tallennettua ja muokattua mukavaan muotoon, tarvitaan ohjelmia joilla se onnistuu mahdollisimman kätevästi. Sekvensseriohjelma on kotistudion ydin. Sillä saadaan monta ääniraitaa toimimaan hyvin yhdessä ja koottua niistä lopullinen biisi. Näitä ohjelmia on markkinoilla tarjolla lukuisia. Hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä useaan sataan euroon. Itse olen päätynyt Cakewalkin Sonar-sarjaan. Ohjelmien monipuolisuuden takia englannin kielessä on sekvensserin sijaan alettua puhua digitaalisesta äänityöasemasta: DAW (Digital Audio Workstation).

Virtuaali-instrumenteilla tarkoitetaan ohjelmia, jotka toistavat MIDI-ohjeita ja tuottavat sitten eri instrumenttien ääniä. MIDI-koskettimilla pystyy kotistudiossa soittamaan lukuisilla piano- ja urkumalleilla Bösendorferista Hammondiin. Omassa koneessani pyörii Native Instrumentsin B4 sekä Modarttin Pianoteq. Jos rumpujen soitto ei suju, niin siihenkin vaivaan on mutkattomia vaihtoehtoja. Toontrackin EZDrummer ohjelma lisäpaketteineen on näppärä tapa saada mukavia rytmejä sointujen taustalle.

Koska näiden ohjelmien kanssa yleensä kuluu pitkät pätkät säädellessä niin kannattaa tehdä työpisteestä mahdollisimman mukava. Hyvät kaiuttimet auttavat kuulemaan oman musiikkisi mahdollisimman selkeästi. Alla kuva omasta työpisteestäni ja siitä myös huomaa kuinka paljon näyttötilaa ohjelmat vievät.

Tämän lisäksi löytyy pieni valikoima mikkejä. Shuren SM58 on hyvä ja kestävä mikrofoni moneen käyttöön. Laajakalvoinen kondensaattorimikki herkempää työskentelyä varten sekä stereopari pienikalvoisia kondensaattorimikkejä.

Viimeisimpänä lisäyksenä rakensin vanhoista rummuista hiljaiset kerrostalokelpoiset sähkörummut, joilla pystyy kontrolloimaan rumpusoftaa koneella. Koko tämän systeemin avulla pystyy siis pitämään vaikka täydet bänditreenit (kokeiltu on) kerrostaloasunnossa ja silti nauttia naapurisovusta. Alla kuva rumpukokonaisuudesta.

Tärkeintä on tietenkin harjoitella runsaasti soittamista ja/tai laulamista. Kotistudio harvoin tekee kenestäkään ainutlaatuista biisinikkaria vaan ainoastaan helpottaa järjestämään ideoita kokonaisuuksiksi. Raudaskylän Musiikintekijöissä on tarkoitus siis tutustua kotistudioon työkaluna, treenata mahdollisimman paljon ja tehdä biisi-ideoista valmiita teoksia.

Tuesday, 18 November 2008

Mistä siis on kysymys?

Työskentelen lukion sekä 10. luokan englanninopettajana Raudaskylän kristillisellä opistolla. Harrastan myös aktiivisesti musiikkia - sekä siihen liittyvän äänitystekniikan keräilyä & käyttöä - ja nyt haluankin tuoda tämän esille kasvatustyössä. Raudaskylä on jo paikkana maankuulu musiikinharrastusympäristö, esim. Raudaskylän Soivan Kesän monipuoliset leirit keräävät lukuisia soitosta ja laulusta innostuneita yhteen vuosittain. Sieltä on siis hyvä aloittaa.

Tarkoituksena on tarjota kaikille musiikista innostuneille mahdollisuus harjoitella osaavien ohjaajien kanssa kaikkea mikä liittyy musiikintekemiseen. Lauluja, kitarasti, basisti, pianisti, rumpali, saksofonisti tai ihan mikä tahansa pärryyttelijä on tervetullut. Tärkeintä on, että musiikista nauttii ja haluaa ilmaista itseään sen kautta mahdollisimman paljon. Tyyli on myöskin vapaa, niin outoa genreä ei ole vielä keksitty, etteikö se taipuisi tässä ohjelmassa.

Tarkennuksena pitää varmaan laittaa, että ohjelma on tarkoitettu kaikille Raudaskylän Lukion, Iltalukion ja 10. luokan oppilaille. Ylläolevan opiston linkin kautta saat lisätietoa niistä.


Tuossa yllä on hieman kuvia eräältä nauhoituskeikalta sekä kotistudiosta. Oma - n. 15-vuotinen - musiikkitaustani on täynnä bändien kanssa soittoa ja äänitystekniikkaan tutustumista. Ylivieskan rytmimusiikin ystävien suojissa vartuin ja nykyään Oulussa päin rokkailen. Kokemusta on sekä esiintymisestä että nauhoituspuolelta. Tarkoitus Musiikintekijät -ohjelmassa olisikin ensin harjoitella ja sitten tehdä mahdollisimman paljon valmiita tuotoksia. Ohjelma näyttää ja kuulostaa lopulta kuitenkin niiltä ihmisiltä, jotka ottavat siihen osaa. Koska tarkan aikataulun ja eri osien suunnittelu on kesken niin otan mielelläni vastaan ehdotuksia siitä ,mitä TE OPISKELIJAT haluaisitte Musiikintekijät -ohjelmalta.

Palautetta, ehdotuksia, kysymyksiä ja muuta voitte laittaa osoitteeseen:
jussi.kangasluoma(ät-merkki)rko.fi

edit: 20.11. lisäsin tuonne alas soittimen, josta voi kuunnella näytteitä omasta musiikistani. Tarkoituksena jossain vaiheessa julkaista omaa materiaalia, joka on kuitenkin vielä kesken - eli lähinnä laulut puuttuu. Sounditkin hieman kesken mutta kattavan kuvan varmaan saa. Medley on kokoelma pieniä pätkiä sieltä täältä ja sooth on lyhyt instrumentaali.

Friday, 14 November 2008

Aloitus

Hyvin pian tähän tulee tarkempi kuvaus suunnittelemastani opiskeluohjelmasta mutta sillä välin voitte pällistellä sille tekemääni julistetta.